Simpukkahypetystä ja kevään merkkejä


Rakastan simpukoita, mutta toimerrun laittamaan niitä ehkä kerran, kaksi vuodessa. Jostain käsittämättömästä syystä niiden laittaminen tuntuu ajatuksissa jotenkin vaivalloiselta, vaikka tosiasiassa siinä ei ole mitään muuta hommaa kuin raahata itsensä kauppaan tuoretiskille, ostaa säkillinen simpukoita ja kotona putsata ne. Itse kokkaaminen käy kädenkäänteessä.

Viimeksi päätin omalla vuorollani yllättää ystävät simpukoilla (ja päästä itse aika vähällä vaivalla).  Koska päätin hieman panostaa, leivoin edellisenä päivänä myös suolaisen piirakan ja lämmitin sen vain kevyesti uunissa ennen tarjoilua. Myös jälkkärin valmistelin edellisenä päivänä kun töistäkin oli silloin vapaata, niin työpäivän jälkeen ei tarvinnut sitten raataa keittiössä juuri ollenkaan.

Jälkkäriksi halusin tehdä jotain kevyttä ja terveellistä, mutta herkullista. Suklaista ja maustettua chia-vanukasta siis. Yleensä pyrin kokkailemaan kauden mukaisia raaka-aineita käyttäen, mutta näin kevään korvilla mansikat huutelivat niin kutsuvasti kaupan hyllyllä, että oli suorastaan pakko ostaa niitä.

Simpukoiden reseptin löysin Safkaa -kirjasta.


Menu:
* Sinisimpukat à la créme + patonki
* Feta-pinaattipiirakka
* Chia-suklaavanukas

* Valkoviiniä




Simpukoiden säilytys ja käsittely
Muutama simpukkaniksi, jos niiden laittaminen on vielä vierasta:
  • Ainakin täällä Porissa simpukat saapuvat kauppoihin loppuviikosta. Niitä löytyy suurempien markettien tuoretiskeiltä. Simpukkakausi kestää loppusyksystä kevääseen - kesällä ne eivät ole parhaimmillaan. Valmista simpukat mielellään samana päivänä kuin ostat ne, tai viimeistään seuraavana päivänä. Säilytä jääkaapissa märkään paperiin käärittynä.
  • Heitä pois simpukat, joiden kuori on rikki, tai jotka eivät sulkeudu tiiviisti kun niitä kopauttaa pyödän reunaan. Kun olet keittänyt ne, heitä pois avautumattomat yksilöt.
  • Pese simpukat viileällä, juoksevalla vedellä. Raaputa puhtaaksi juuresharjalla ja/tai veitsellä. Irrota muut merenelävät ja parta.
  • Simpukat käyvät pääruuasta, kun niitä varaa n. 500g per henkilö. Lisäksi kannattaa tarjota patonkia ja hyvää, kuivaa valkoviiniä.

Sinisimpukat à la créme

2 kg sinisimpukoita
4 salottisipulia
4 valkosipulinkynttä
1 sellerinvarsi
3 dl valkoviiniä
3 timjamin oksaa
2 dl kuohukermaa
1/2 punttia lehtipersiljaa
suolaa tarvittaessa
mustapippuria
2 rkl voita

Hienonna sipuli, valkosipuli ja selleri. Freesaa ne isossa kattilassa, nokareessa voita parin minuutin ajan. Lisää valkoviini ja timjami, anna kiehua pari minuuttia. Lisää liemeen simpukat ja käännä hellan levy täysille. Peitä tiiviillä kannella. Ravistele kattilaa välillä.

Kurkkaa kolmen minuutin kuluttua kattilaan ja lisää silputtu persilja. Jatka kypsentämistä tarvittaessa. Kun suurin osa simpukoista on auki, siirrä ne reikäkauhalla lämpimään tarjoilukulhoon. Lisää kattilaan jääneeseen liemeen kerma, kiehauta voimakkaasti ja maista. Lisää tarvittaessa suolaa. Keitä pari minuuttia ja kaada liemi varovaisesti simpukoiden päälle, mutta yritä jättää hiekat ja muruset kattilan pohjalle.


Feta-pinaattipiirakka

100 g pehmeää voita
1 dl juustoraastetta
1 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
1 dl gluteenitonta tummaa jauhoseosta
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl kylmää vettä

Sekoita kaikki ainekset keskenään, lisää vesi viimeisenä. Painele piirakkavuoan pohjalle, pistele haarukalla ja esipaista 200 asteessa 10 minuuttia.

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 pussi pakastepinaattia
150 g fetaa (lampaanmaidosta)
3 kananmunaa
1,5 dl kermaa
muskottipähkinää
mustapippuria
suolaa
hyvää juustoraastetta

Hienonna sipulit. Kuullota pannulla oliiviöljyssä. Lisää jäinen pinaatti ja sekoittele, kunnes se sulaa ja ylimääräinen neste haihtuu. Jäähdytä.
Sekoita keskenään munat, kerma ja mausteet. Murustele joukkoon feta ja lisää pinaattiseos. Kaada esipaistetun pohjan päälle. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä hieman ennen tarjoilua.




Chia-suklaavanukas

2 dl chia-siemeniä
3 dl kookosmaitoa
4 dl kauramaitoa tai kookosjuomaa
2 kypsää banaania
1 avokado
3/4 dl raakakaakaojauhetta
3 rkl vaahterasiirappia
1 tl vaniljajauhetta
1 tl kanelia
ripaus suolaa

Sekoita chia-siemenet, kookosmaito ja kauramaito keskenään. Odota 5 minuuttia ja sekoita uudelleen. Laita jääkaappiin tunniksi, tai vaikka yön yli.

Soseuta kaikki ainekset tehosekoittimella pehmeäksi vanukkaaksi. Maista ja lisää tarvittaessa makeutusta, mausteita tai hedelmiä.

Kaada annosmaljoihin ja lorauta päälle (Alpron) kookosjuomaa, sekä tuoreita pilkottuja mansikoita, pekaanipähkinää tai mantelilastuja ja tummaa suklaata.


♥ Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Copyright © 2015 Kuuden tähden illallinen